OSA 1. Trauman ja kehityksellisen trauman ero

On olemassa erilaisia traumatyyppejä. Tyypin 1 trauma viittaa tavallisesti yksittäiseen lyhytkestoiseen kokemukseen, joka ylittää yksilön selviytymiskyvyn aiheuttaen fyysistä ja psyykkistä ahdinkoa. Tyypin 1 trauman voi aiheuttaa esimerkiksi luonnonkatastrofi, onnettomuus tai väkivallanteko, johon ihminen reagoi voimakkaalla pelolla, kauhulla ja avuttomuuden tunteella.

Kompleksinen (=monisyinen) tyypin 2 trauma on meille hieman tuntemattomampi, mutta sitäkin yleisempi trauman tyyppi. Se viittaa kehitykselliseen traumaan, joka syntyy lapselle kiintymyssuhteessa hoitavaan aikuiseen. Mitä vakavampi ja varhaisempi kehityksellinen trauma on, sitä vaikeammat psyykkiset oireet sitä seuraavat.

Kehityksellinen tyypin 2 trauma syntyy lapsuudessa/nuoruudessa ja vaikuttaa kehittyvän lapsen koko persoonallisuuteen. Kehityksellisessä traumassa henkilöllä on menneisyydessään useita pitkäkestoisia traumatisoivia kokemuksia, joita on vaikea erottaa toisistaan. Kehityksellisestä traumasta voi pahimmillaan seurata elämää rajoittavia oireita.

Kehitykselliseen traumaan ei välttämättä liity fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa; se ei välttämättä ole jotain, mitä tapahtui vaan pikemminkin, mitä jäi tapahtumatta. Kehityksellinen trauma syntyy, kun lapsi jää toistuvasti yksin hädän hetkellä eikä aikuinen ole suojaamassa häntä.

Esimerkkejä kokemuksista, jotka toistuessaan aiheuttavat kehityksellisen trauman:

  • Hylätyksi tuleminen
  • Nöyryytys
  • Syyllistäminen
  • Turvattomuus
  • Mitätöinti
  • Emotionaalisten perustarpeiden laiminlyönti

Lapset ovat vielä kypsymättömiä ja kykenemättömiä käsittelemään vaikeita tunteita. He ovat riippuvaisia aikuisista, joiden tehtävä on huolehtia heistä ja vastata heidän tarpeisiinsa asianmukaisesti, kuten antaa ruokaa, kun lapsella on nälkä tai lohduttaa, kun lapsi itkee.

Jos trauman aiheuttajina ovat lapset omat hoivanantajat, lapsi kokee hätää, mutta hänellä ei ole ketään kehen turvatua hädän hetkellä. Tämän vuoksi lapsuudessa ja kiintymyssuhteessa toistuvat traumakokemukset ovat usein paljon vahingollisempia kuin yksittäiset tyypin 1 traumakokemukset aikuisuudessa.

Trauman aiheuttamia oireita

Tyypin 1 ja 2 traumakokemukset jättävät aina jälkensä autonomiseen hermostoon ja vaikuttavat sitä kautta vireystilaan ja itsesäätelykykyyn. Ihminen voi kokea menettäneensä hallinan elämästään. Itsesäätely ja tunteiden hallinta voi olla vaikeaa. Ylivireys- ja alivireystilat kehossa vaihtelevat.

Ylivireys voi ilmetä esimerkiksi levottomuuten, ahdistuneisuutena, univaikeuksina (erityisesti unen katkonaisuutena, vähäunisuutena) ja ruokahalun vähentymisenä.

Alivireys taas voi ilmetä uupumuksena, unentarpeen lisääntymisenä, sekä haluna vetäytyä pois sosiaalisista kontakteista. Ruokahalu voi lisääntyä tai kadota kokonaan.

Erityisesti tyypin 2 traumakokemukset vaikuttavat myös ihmisen uskomusjärjestelmään ja käsitykseen itsestä, aiheuttaen häpeää ja syyllisyyttä, rapauttaen luottamusta itseen ja muihin ihmisiin.

Mielenterveysongelmien merkit ovat havaittavissa jo pienillä lapsilla ja ne muuntuvat lapsen kasvaessa nuoreksi ja aikuiseksi. Kasvuympäristön tuesta riippuen oireet voivat joko voimistua tai lievittyä.

Kehityksellisen trauman oireita voivat olla muun muassa masennus, ahdistus, toivottomuus, häpeä, viha/ärtyneisyys, itsetuhoisuus sekä vaikeudet säädellä tunteita.

Vaikeimmillaan vakava tyypin 2 kehityksellinen trauma johtaa tertiääriseen rakenteelliseen dissosiaatioon, jossa henkilöllä on useampia traumaan kiinnittyneitä ja traumasta erillään olevia osia ts. mielen eri puolia, jotka eivät toimi yhteistyössä. Se on yhteyden puutetta asioihin, joihin normaalisti olemme yhteydessä. Tertiäärinen rakenteellinen dissosiaatio on tavallista dissosiatiivisessä identiteettihäiriössä (DID), jonka käsittelemisen jätän pois tästä blogikirjoituksesta.

Jaa julkaisu:

Jaa Facebookissa
Jaa Linkedinissä
Jaa Whatsapissa