Mitätöiviä ja kaoottisia ympäristöjä voi olla esimerkiksi koti, päiväkoti, koululuokka tai harrastus ympäristö. Mitätöivä tai kaoottinen ympäristö asettaa lapselle ylisuuria vaatimuksia ja usein myös rankaisee epäonnistumisista.
Tyypillisimpiä tilanteita ovat ne, jolloin lapsi käsketään menemään yksin rauhoittumaan ja miettimään tekosiaan omaan huoneeseen tai koulussa käytävään. Yksin ollessa lapsi jää vaille turvallista vuorovaikutusta, johon voi nojata silloin, kun kohtaa pelottavia tai vaikeita tunteita.
Esimerkki: Lapsi leikkii ulkona ja kaatuu. Lapsi alkaa itkemään, sillä satutti polvensa. Aikuinen toteaa: ”ei noin pienestä tarvitse itkeä, lopeta itkeminen ja jatka leikkejäsi!”. Tällainen tilanne on hyvin tyypillinen, jossa lapsen tunnekokemus asiasta mitätöidään. Aikuinen ei kykene asettumaan lapsen asemaan, vaan ajattelee tilanteen omasta näkökulmastaan; ”pieni kaatuminen, mitäs tuosta”. Mutta lapsi on säikähtänyt kaatumista ja tuntenut kipua.
Toinen esimerkki: Lapsen lemmikkikani kuolee ja lapsi itkee kuollutta lemmikkiään, koska se oli hänelle tärkeä. Aikuista ei lapsen lemmikki kiinnosta, koska siitä oli paljon vaivaa. Aikuinen toteaa lapselle: ”mitä tuota itket sen perään, hyvä, että ei tarvitse enää siivota sen häkkiä”. Aikuisen viesti lapselle on, että tuo mitä tunnet, on väärin, ei sinun noin pidä reagoida/tuntea. Lapsi ei opi luottamaan omaan tunnekokemukseen (olen surullinen, kun menetin jotain itselleni tärkeää) vaan pikemminkin oppii häpeämään itseään ja reaktiotaan.
Tällaisten tilanteiden toistuessa usein, lapsi hiljalleen oppii peittämään/tukahduttamaan tunteensa ja reaktionsa. Tilalle tulee häpeä ja syyllisyys, koska lapsi kokee tuntevansa väärin, vaikka kokemus asiasta viestii muuta. Tämä voi esimerkiksi johtaa uskomukseen, että on viallinen ihmisenä.
Mitätöivän kasvuympäristön ominaisuuksia:
- Henkilökohtaisia tunnekokemuksia ei suvaita: ”Ei kukaan tunne noin, kun sinä!”
- Ei reagoida tarpeisiin ja tunteisiin, jotka vaatisivat toimintaa ja reagointia. Ei esimerkiksi saa apua ennen kuin huutaa/suuttuu (ja sitten tulee moitituksi siitä kun ei osaa sanoa asiallisesti), ei viedä lääkäriin jos on kipeä jne.
- Ei kuunnella tärkeässä asiassa
- Moititaan, haukutaan tms.
Mitätöivä kasvuympäristö on usein ymmärtämätön toimintansa seuraamuksista. Yleensä lapsen läheisin sosiaalinen ympäristö on oma vanhempi/vanhemmat, sijais- tai adoptiovanhemmat, sisarukset, kaverit, opettajat ja valmentajat jne.
Lapsi tarvitsee turvallista vuorovaikutusta oppiakseen säätelemään itseään eli reaktioitaan tunteitaan kohtaan, sillä lapsella ei ole näitä taitoja valmiina. Aikuisen tehtävä on mallintaa lapselle, miten esimerkiksi vihan tunteen kanssa toimitaan niin, ettei satuta itseä tai muita.
On myös tilanteita, jolloin henkilö voi tarvita hetken aikaa itsensä kanssa, että saa voimakkaan tunnetilan laantumaan. Jotkut tunteet, kuten viha voi vaatia hetkellisen etäisyyden ottamisen asiaan, joka herättää vihan tunnetta. Erityisesti lasten kohdalla on tärkeää, että aikuinen huolehtii turvallisuudesta ja yhteyden säilymisestä näissäkin tilanteissa.
Lapsen jäädessä yksin vaikeiden tunteiden kanssa:
Yksin jääminen vaikeassa tilanteessa ja tunteessa ei ole helppoa aikuisellekaan, saati sitten lapselle. Jos lapsi ei saa apua ja kokee, ettei tule kuulluksi, hän voi alkaa käyttämään äärimmäisiä keinoja, kuten itsen vahingoittamista, saadakseen vaikean tunnekokemuksen loppumaan.
Itsensä vahingoittaminen voi tapahtua joko ulkoisesti tai sisäisesti. Sisäinen itsensä vahingoittaminen on ajatuksia itsestä esimerkiksi pahana tai kelpaamattomana. Lapsi alkaa syyllistää ja moittia itseään: ”Minun vikani, kun aina käy näin”, ”Olen tyhmä, kun en osaa olla niin kuin muut”. Tällaiset ajatusmallit itsestä vaikuttavat suoraan itsetuntoon ja vääristävät lapsen käsitystä itsestä.
Ulkoinen itsensä vahingoittaminen tarkoittaa itsensä vahingoittamista fyysisesti (viiltely, itsen hakkaaminen, repiminen jne.). Lapsi voi kehittää itsensä vahingoittamisesta keinon rauhoittaa itseä ja suunnata huomio poiskivuliaasta tunnekokemuksesta kivuliaaseen fyysiseen tuntemukseen. Tällöin ei tarvitse tuntea psyykkistä tuskaa yksin jäämisestä, hylätyksi tulemisesta, syyllisyyden tunteesta, häpeästä. Lapsi/nuori voi alkaa myös käyttämään päihteitä tai syödä kontrolloimattomasti tai päinvastoin hyvin kontrolloidusti, tukahduttaakseen vaikeat tunteensa.
Yksin jääminen, hylätyksi tuleminen ja yhteyden katkeaminen toiseen ihmiseen on selviytymisen kannalta hyvin uhkaava kokemus, sillä lapsi tarvitsee yhteyttä ja huolenpitoa selviytyäkseen hengissä. Ajattelen myös, että ihmisen itsetuhoinen käyttäytyminen (ajatukset ja/tai teot) ei ole koskaan tahallista, vaan ne ovat yksilön kehittämiä haitallisia keinoja koettaa löytää ratkaisu tuskallisen tunnetilan helpottamiseksi.
Millaisilla taidoilla sinä selviät yli tuskallisten tunnekokemusten?
