Tutkimukset ovat osoittaneet, että terveeseen psyykkiseen kasvuun ja kehitykseen kuuluu ainakin seitsemän emotionaalista perustarvetta. Nämä emotionaaliset perustarpeet ovat asioita, joita tarvitsemme läpi elämämme, emme vain lapsuudessa. Vaikkakin nämä tarpeet ovat erityisen tärkeitä elämämme alkutaipaleella, sillä lapsuudessa ja nuoruudessa rakentuu pohja elämälle; käsityksemme itsestämme ja maailmasta.
Kehitykselliseen traumaan liittyy tavallisesti uskomuksia itsestä riittämättömänä, arvottomana ja huonona. Ihminen voi ajatella ettei ole rakastettava, tai itsessä on jotain vikaa ja ihmiset eivät pidä itsestä. Kokemukset itsestä rakastettavana, hyvänä ja riittävänä syntyvät sekä vahvistuvat, kun huoltapitävä aikuinen pystyy vastaamaan lapsen emotionaalisiin perustarpeisiin riittävässä määrin.
Lapsuuden emotionaaliset perustarpeet ja esimerkkejä niiden laiminlyönnin seurauksista:
- Turvallinen kiintymyssuhde hoivaavaan aikuiseen = Aikuinen pystyy tarjoamaan turvaa, pysyvyyttä, hoivaa ja hyväksyntää lapselle. Jos kasvuympäristö ei pysty tarjoamaan tätä, se voi johtaa hylätyksi tulemisen tunteisiin ja pelkoon hylätyksi tulemisesta. Aikuisuudessa hylätyksi tulemisen pelko voi johtaa ongelmiin ihmissuhteissa. Ihminen voi esimerkiksi käyttäytyä epätoivoisesti vuorovaikutuksessa.
- Itsenäisyyden tukeminen, pystyvyyteen kannustaminen ja identiteetin vapaa rakentuminen = Aikuinen kannustaa kokeilemaan asioita, yrittämään itse, uskoo lapsen kykyihin ja antaa lapsen kasvaa omanlaisekseen yksilöksi. Tämä edistää tunnetta omasta pätevyydestä ja kyvykkyydestä sekä onnistumisen kokemuksesta elämässä. Jos kasvuympäristö ei tue tätä, voi olla vaikea oppia luottamaan itseen ja omiin kykyihin. Yksilö voi tulla liian riippuvaksi muista.
- Vapaus ilmaista tunteita ja tarpeita = Aikuinen kuuntelee lapsen ajatuksia ja tunteita ilman tulkintoja, mitätöintiä ja arvostelua. Tämä vahvistaa itsetuntoa ja itsekunnioitusta. Jos kasvuympäristö ei tue tässä, yksilö alkaa suunnata huomionsa muihin, jolloin muiden tarpeet ja tunteet tulevat paljon tärkeämmiksi kuin omat. Ihminen voi alkaa uhrata omia tarpeitaan ja alistumaan muiden tarpeisiin.
- Realististen rajojen asettaminen ja terveen itsehillinnän opettelu = Aikuinen asettaa riittävät ja turvalliset rajat sekä opettaa itsehillintää ja pettymyksen sietoa. Jos kasvuympäristö ei pysty huolehtimaan turvallisista rajoista, voi syntyä itsekontrollinpuute, rajattomuus, joka voi näkyä aikuisuudessa liiallisena itsekeskeisyytenä.
- Mahdollisuus spontaaniuteen ja leikkiin = Lapsella on lupa hassutella, toteuttaa itseä turvallisesti ja saada asioista iloa. Jos kasvuympäristössä ei ole mahdollisuutta spontaaniuteen ja leikkiin se voi näyttäytyä aikuisuudessa estyneisyytenä, jopa rankaisevuutena itseä kohtaan luoden yksilölle tiukasti kontrolloidun olotilan.
- Merkityksellisyys = Aikuinen viestii lapselle, että hänen ajatukset, arvot ja tunteet ovat merkityksellisiä ja tärkeitä. Tämä tukee lapsen identiteetin kehittymistä sekä oman merkityksellisyyden kehittymistä suhteessa maailmaan = kuka minä olen. Tämä tukee lasta toimimaan omien arvojensa mukaisesti. Jos tämä ei toteudu kasvuympäristössä, lapsi voi kokea merkityksettömyyttä ja hämmennystä. Jos ympäristö on erityisen kaoottinen, lapsi voi kokea maailman järjettömänä, ei loogisena paikkana. Tämä voi hankalimmillaan johtaa dissosiaatioon ja psykoosi oireisiin.
- Oikeudenmukaisuus = Oikeudenmukaisuuden kokemus on tärkeä osa ihmisen moraalin ja etiikan kehittymistä. Mitä oikeudenmukaisempi kasvuympäristö on, sitä todennäköisemmin lapsesta kasvaa yhteiskunnan jäsen, joka noudattaa yhteisiä normeja ja sääntöjä. Hän myös todennäköisemmin kykenee yhteistyöhön muiden kanssa ja osallistuu edistämään yhteisönsä hyvinvointia. Jos kasvuympäristössä on paljon epäoikeudenmukaisuutta, se voi ilmetä vihana, voimattomuutena, nöyrtymisenä ja johtaa rikolliseen käyttäytymiseen.
Psykologisesti tasapainoinen aikuinen pystyy riittävässä määrin vastaamaan lapsen emotionaalisiin perustarpeisiin, edistäen näin lapsen kasvua, kehitystä ja sopeutumista maailmaan. Jos hoivaa antava aikuinen ei kykene näihin vastaamaan, se aiheuttaa lapselle turhaumia ja emotionaaliset perustarpeet jää tyydyttymättä. Tämä mitä todennäköisimmin johtaa mielenterveyden ongelmiin myöhemmin elämässä.